Suomalainen pärjää aina

Tämä teksti sai alkunsa Anthony Bourdainin suomijaksosta, työpaikalla käydyn keskustelun, Väestöliiton blogitekstin ja siitä seuranneen facebook-keskustelun pohjalta. 

Anthony Bourdainin suomijakso tuli tuossa joulun jälkeen ja iskä ja äiti ei koskaan katsoisi kyseistä ohjelmaa, mutta sattumalta tuli suomijako, niin kanava ei vaihtunutkaan. Itse olen nähnyt kyseisen jakson aikaisemminkin, mutta kyllä sitä aina uudestaankin katsoo =) Jaksostahan tuli myöhemmin palautetta, että liian viinanhuuruinen ja vääristynyt kuva suomesta annettiin, mutta mitäs sitten. Kuitenkin mieleen jäi sekin, kuinka Anthony kehui, miten pieni Suomi on voittanut sodan suurta Venäjää vastaan. Ja siinä tuo suomalainen kertoi kuinka Suomi pärjää aina sisulla ja viinalla.

No kuinkas sitten työpaikallakin tuli puheeksi tämä pärjääminen. Kolme lapsen äiti ihmetteli kuinka nykyään nuoret äidit joutuvat pyytämään isovanhemmilta lapsenvahtiapua, jotta saavat itse nukuttua. Ja nuo äidit ovat niin väsyneitä. Että ei hänen koskaan tarvinnut pyytää apua väsymyksen takia, koska ei hän ollut niin väsynyt. Oma äitikin välillä ihmettelee kuinka jotkut ei pysty muka olemaan omien lastensa kanssa. Tietysti päiväkodin tätinä on nähnyt kaikenlaista. Kuten että vanhemmat pitää viikon lomaa, ovat kaksi päivää yhden lapsen kanssa kotona ja tuovatkin lapsen loppuviikoksi päiväkotiin, kun "eivät jaksa olla lapsen kanssa kotona". Oman lapsensa kanssa!

Noh.. sitten kaveri linkitti Väestöliiton blogin tekstin facebookkiin ja siitä lähti mielenkiintoinen keskustelu. Itelläkin kanta on se, että jos niitä lapsia tekee ni ne pitää itse myös hoitaa. Ja varsinkin kun oma äiti on kasvattanut neljä lasta lähes yksin ja pärjännyt aina, niin oma kanta on samanlainen. Vaikka oltiinhan me paljon mammalla, vaikkakin ehkä enemmän mamman ja meidän omasta toiveesta, kun äidin tarpeesta johtuen. Ja helppohan se on lapsettomana kuvitella, miten sitten itse tekisi :D Siksi en aina uskallakaan sanoa mitään.. ei ole sitä "oikeutta".

Täällä tuo blogin teksti. Onhan se niin. Suomalainen perusluonto on se, että pärjätä pitää aina ja apua ei saa pyyttää. Muuten on heikko. Ympäristö luo paineita, ja ehkä pahin paikka on tuo facebook. Sinne kaikki hehkuttaa kuinka tekevät itse ruoan alusta alkaen itse kasvatetuista vihanneksista, lenkkeilevät ja kuntoilevat, hoitavat lapset ja naapurinkin lapset, ompelevat vaatteet itse kierrätysmateriaalista, tekevät joulukortit ja -koristeet itse, järjestävät hyväntekeväisyyskampanjoita ja käyvät vielä naapurinkin mammaa auttamassa ikkunoiden pesussa. Ja ite ei jaksa tehdä mitään! Kauhee stressi siitä, että pitäs tehdä enemmän. Ymmärrän, että varsinkin pienten lasten äideillä on tuommosia paineita. Ja sekin että toisen lapsi oppii ennemmin kävelemään tai ajamaan polkupyörällä. Vaikka eihän sillä ole mitään merkitystä, kun kyllä ne lapset kuitenkin oppii kaiken. Ja eihän kaikkea tarvikaan osata. Erilaisuus on rikkaus. Samanarvoisia kaikki on silti!

Yksi keskusteluun osallistunut otti taas paineita perheen perustamisesta. Oli mennyt juuri naimisiin ja sukulaiset tietenkin aloitti kyselyt, että koskas niitä lapsia sitten tulee. Se on pahinta mitä sukulaiset voi tehdä! Siis jokainen tekee lapset just silloin kun siltä tuntuu tai on vaikka tekemättä kokonaan! Tää on sellanen asia, josta itekki paineilen. Vaikka ei se asian murehtiminen mitään auta, päinvastoin!

Ja vaikka sitten ennen vanhaa oli lapsia kymmenen joka talossa ja niin vain pärjättiin vaikka hoidettiin koko maatilakin itse. Lapset tosiaan kasvoi siinä sivussa, ei niitä tarvinnut "hoitaa". Joskus äitikin kiitti mammaa että "kiitos lastenhoidosta" niin mamma vastasi että "ei niitä tarvi hoitaa, kun ne vaan on" :D Mutta jos nyt ei verrata niin kauas, vaan tuohon 20 vuoden taakse. Mikä silloin muka oli toisin? Ja miksi silloin pärjättiin, ilman maatilaa ja 10 lasta. Ja ei kai se ole tarkoituskaan pärjätä samalla tavalla kun joskus aikanaan. Nykyään on erilaista ja tekniikka helpottamassa. Ajat muuttuu ja me siinä samassa. Ja mie uskon, että kyllä silloinkin äidit oli väsyneitä, mutta ei sitä voinu näyttää kun kaikilla muillakin oli ihan yhtä rankkaa ja omiakin murheita. Eikä siitä puhuta nykyäänkään. Kehutaan vain kuinka ennen vanhaa pärjättiin.

Ja jos joku vielä menee tarjoamaan apua, niin siitä pitää kieltäytyä. On muka jopa loukkaavaa, jos joku tarjoaa apua. Luuleeko se, etten pärjää vai? Siksi varmaan ei sitä apua tarjotakaan, kuvitellaan, ettei toinen halua sitä. Vaikka oikeasti haluaisi, muttei sitä myönnä. Itsekin olen tosi huono tarjoamaan apua, mutta autan kyllä jos pyydetään. Töissäkin jos on kiire ja toinen tarjoaa apua annosten kanssa niin usein vastaan että "kyllä mä pärjään!" Vaikka toisella ei välttämättä olis mitään sen suurempaa tekemistä, että helposti vois auttaa. Töissä kuitenki helposti auttelen, jos suinkin pystyn, mut muuten hankala tarjota apua.

Jokainen tekee juuri niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Ja sehän on vahvuutta, kun ymmärtää omat resurssinsa ja ymmärtää pyytää tarvittaessa apua. Paremmin sitä jaksaa jatkossa jos ei väsytä itseään ihan loppuun asti turhilla paineilla. Ja ihan turhaan sitä miettii mitä muut ajattelee, ite sitä omaa elämää joutuu ja saa kuitenkin elää. 

Mutta tosiaan... helpommin sanottu kuin tehty. Suomalainen kun on tämmönen itsepäinen sisulla varustettu pärjääjä.