Se olis sitte joulukuun ensimmäinen päivä! Ja Jonekin tänään tasan 9kk <3 Jonen kanssa aamulla jo avattiin oman kalenterin luukku. Kalenteri ommeltiin viikonloppuna mummun avustuksella. Olipahan siinä hommaa mut tuli siitä kyllä aika hienokin! Kalenteriluukusta löytyi tänään "viisi pientä ankkaa"-laulu, riisipuuron ohje ja maissinaksu. Naksu meni heti parempiin suihin ja puuro keitellään iltapäivällä kun illalla on kutsut. Ankkalaulu jäi vielä laulamatta kun piti keskittyä ensin naksuun.
 |
Saas nähdä että montako kertaa kalenteri tulee seinältä alas ennen joulua. |
 |
nam nam! |
Viimeyönä pidettiin vähän unikoulua. Ja tosiaankin aika vähän. Jone meni kahdeksan aikaan nukkumaan ja huuteli jo ennen puolta yötä muutaman kerran. Sitte kahdentoista aikaan huusi jo kunnolla ja aattelin että nyt en kyllä anna maitoa, että nyt koitetaan nukkua ilman. Annoin tuttipullosta vähän vettä mut eihän se nyt kelvannu. Muutaman kerran pistin takaisin sänkyyn makaamaan ja aina se sieltä nousi seisomaan. Jonkun verran huusi mut lopulta se oli vaan pientä nyyhkytystä ja kolmen vartin päästä sitte nukahti. Että aika helpolla kyllä päästiin. Varauduin kyllä siihen että Jone herää vielä monta kertaa ja saa joka kerta huudattaa sen tunnin. Mutta vihdoin kun kuulin itkua makkarista (nukun toistaisesi meidän ruokailuhuoneessa :D) niin pakko oli katsoa kelloa että joko "saa" antaa maitoa. Olin päättänyt että vasta kuudelta saa. No onneksi kello oli 06.05! Sitte syötin ja Jonski nukkua posotti yhdeksään asti. Jos näin helpolla menee seuraavatkin yöt ni kyllä mä niin kadun etten tehny tätä aikasemmin!
Aamulla ei oikein puuro kelvannut ja maitoakin vain hörpättiin. Sitte 11.30 pitikin päästä jo päikkäreille. Nyt reilu tunti myöhemmin vauva on hereillä ja vois kai sitä suunnitella lounastamista :)
 |
Koskaan ei voi nukkua oikeinpäin eikä ainakaan peiton alla! |
Enää 23 yötä jouluun!
-Jenna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti