Mä oon selviytyjä!

Semmonen olo ainakin oli la-su yönä Tarpojien selviytymisleirillä viime viikonloppuna! Mä olen tunkenu itteni partiopiirin hommiin ja nyt kaksi viikonloppua on mennyt niiden parissa. Reilu viikko sitten oli tarojaohjelmakoulutusta Raumalla ja sitä mä onnistuin stressaamaan ja miettimään ihan liian kauan, kun en ollut koskaan ennen kouluttanut, vaikka eihän se mikään koulutus varsinaisesti ollutkaan. Mutta kun en tiennyt mikä se on :P

Sitte viime viikon stressasin taas tätä seuraavaa tapahtumaa. Vaikka mun vastuulla oli vain nuotion sytytys ni siihenki ku piti ettiä ja hakemalla hakea kaikkea rojua.Vaikka aika helposti mä ne sitte iskän avulla sain :P Perjantaina oli tarkotus mennä itse leiripaikalle, mutta koko ilta meni sitte vielä autoa vaihtaessa ja niitä tavaroita keräessä, että en millään jaksanu lähteä ajamaan enää Sastamalaan ku olin aamulla herännyt viideltä. Päätin sitte mennä paikalle vasta lauantaina aamulla. Koko päivä oli täynnä kivaa ohjelmaa, joka sopi hyvin myytinmurtaja ja ihmemies MacGyver-teemaan ja selviytymistarppoon.

Pahin selviytymiskoettelemus tuli kuitenkin vasta illalla iltapalan jälkeen. Kello oli kymmenen kun mä lähdin murun kanssa iltaohjelmarastille. Ensin ajattelin, et pahinta siinä on se pimeys ja väsymys. Mutta ei.. siihen lisättynä se maasto, joka oli ehkä paskin kävellä. Metsää oli siis kaadettu ja siellä meni puita pitkin poikin. Joka askel piti nostaa polven korkeudelle. Päällä tietenkin tönkkönä talvivaatteita ja kannettava vielä muutaman kilon painoinen narukerä. Eihän se paino siinä pahin ollu, vaan se että kerä oli niin iso, ettei siitä saanut kunnolla kiinni ja oli kaikin puolin hankala kantaa. Murulla oli kannettavana teräslaatikko, jonka sisällä "pommi". Kymmenen aikaan saatiin siis auto parkkiin niin lähelle rastia kun autolla vaan pääsi. Matkaa rastipaikalle oli ehkä 200m, mutta meillä meni muutaman mutkan kautta siihen 40min. Sinä aikana mä ehdin jo kerran luovuttaa. Kun kaaduin varmaan sadannen kerran sen kerän kanssa sinne risukasaan ni en voinu ku alkaa itkeä. Olin ihan poikki ja ajattelin vain sitä, että joudutaan vielä kävelemään sieltä takaisinkin. Olin ihan valmis jättämään sen narukerän siihen paikkaan ja lähteä sieltä kokonaan pois, mutta ei.. Muru sai mut vielä jatkamaan <3 Ja kyllä me sitten lopulta löydettiin rastipaikallekin! Rastin pystyttämiseen meni ehkä kymmenen minuuttia. Kello oli vähän vajaa yksitoista ja jäätiin vain odottelemaan tarpojia saapuvaksi. Kello tuli kaksitoista ja kysyin tukikohdasta, että kauankos täällä vielä ollaan. No yhden jälkeen tuli ensimmäinen ryhmä ja puolen tunnin sisään toinen. Kello oli hiukan vajaa kaksi, kun mekin päästiin lähtemään rastilta kohti leiripaikkaa. Sain tehtyä lankakerälle kantolenkin ja sen kantaminen olikin huomattavasti helpompaa selässä. Matka autolle takaisin kesti ehkä 10min. kun ei eksytty kertaakaan :P Puoli kolmen aikaan päästiin takaisin leiripaikalle ja ennen kolmea sitten jo nukkumaan! Olo oli väsynyt, mutta aika onnellinen :)

Sunnuntaina kun tarpojat teki ruokaa trangialla pihalla ja katsoin niiden touhuilua kohmeisin sormin, niin ajattelin vain, että kyllä ne on selviytymistarppomerkkinsä ansainneet! Itse pääsin sentään välillä sisälle, mm. syömään ja nukkumaan, mutta nuo olivat olleet koko vuorokauden ulkona ja tehneet vaikka mitä!

Sunnuntaina kun pääsin kotiin, ni ei paljo muuta tehny mieli ko suihkun kautta nukkumaan. Mutta kello oli vasta vähän yli neljä! Mentiin sitte samantien saunaan.. sitte keksittiin tehdä ruokaa.. ja syötiin ittemme täyteen.. sitte yritettiin pitää silmiä auki ku katottiin vähän telkkaria.. ja pelattiin Ubongoa.. Tarkoitus oli jotenkin pysyä hereillä yhdeksään asti, että voi mennä yöunille =) Ja keksinhän mie sitte kaivella vähän äitiyspakkaustakin :P

Kyllä! Äitiyspakkausta! Mun on vielä todella vaika ymmärtää, että meille on tulossa vauva. Liikkeet tuntuu joo ja sydänääniä on kuunneltu sata kertaa.. ihan kotilaitteella ja neuvolassakin. Mulla on aina ihan yhtä epätodellinen olo kun menen neuvolaankin.. Että mie? ihanko oikeasti? Ultrat on ollu ihan ihmeellisiä.. sitä vaan kattoo näyttöä ja ihmettelee et onko siellä oikeesti muka joku.. ettei kuitenki joku valmis video. Murun kanssa harvemmin puhutaan vauvasta, vaan puhutaan nimellä.. Että Jonnin huone ja sitte ku Jonni tulee.. ja Jonnin kanssa sitten sitä ja tätä. Jotenkin vauva tuntuu niin kaukaselta ajatukselta :D Jonni on vaan joku tyyppi :P Ja vauvanvaatteita ku olen ostellut jo vuosia kirppikseltä ja niitä onkin ensimmäiseksi vuodeksi enemmän kun ehdin koskaan käyttämään, ni jotenki niidenkään hypistely ei tunnu miltään. Ja tuntuu, että noi vaunutkin on tossa olkkarissa ihan vaan koristeena :D Ei sitä mitenkään tajua, että niitä muka pääsis vielä käyttämäänkin. Parin viikon ajan olen täytellyt Kelan papereita ja vauvavakuutuksen hakemusta. Ihan hullua ajatella että reilu kk päästä mä jään lomalle ja seuraavan kerran menen töihin ehkä joskus kun jaksan :P Jos sen sitte siellä synnärillä jotenki alkais käsittämään :P

Mutta se pakkaus!

Noi oranssit potkuhousut valkoisilla pilkuilla on ehkä mun lempparit! Harmi vaan, että ehkä mun makuun koko pakkauksen tyttömäisin vaatekappale :P

Haalarikin saattaa olla just täydellisen kokoinen vuoden päästä talvella! :P

Ja sitte aappa-pussi, josta joku varmaa maksais hunajaa. Mä en henk. koht. niin tykkää, mut kyllä "Jonnilla" silti oma pussi täytyy olla ku mun omakin pussi on tallessa :P

Pakkauskin kun oli koluttu läpi, niin lopulta kello tuli yhdeksän ja pahin väsymys oli mennyt ohi. Mutta kyllä se uni sieltä vaan tuli kun sänkyyn meni. Ja mie ainaki nukuin aamuun asti kuin tukki! Mut yhtään ei silti haitannut, että tänäänkin oli vielä vapaapäivä :P Viime viikolla jo ajattelin, että "tästä viikonlopusta kun vielä selviän niin en tee mitään!", mutta onhan ens viikonloppuna sitten taas Wanhan ajan markkinat ja partiolaisten kanssa sinne :P Ei käy elämä tylsäksi, eikä tule mitään vapaa-ajan ongelmia :D